tiistai 18. helmikuuta 2014

The next best thing

Maanantai 17.2.2014

Laukut pitäis tulla tänään, hienoa. Omat harttarit treeneissä on aika arvokkaat. Lainaharttarit on vähä sama ku vetäisit puolimaratonin kaverin liian isoilla tai pienillä kengillä.

Aamu alkoi kuitenkin catwalkilla. Meidät on kutsuttu hyväntekeväisyysillalliselle Forcen muutaman pelaajan kanssa. Joukkueenjohtaja kysyi, onko meillä farkut mukana. Ilokseni vastasin myöntävästi, kunnes illalla selvisi, että hän oli kysynyt, onko meillä mukana "anything else than jeans". Onneksi meidän majoittajilla oli pieneksi jääneitä mekkoja, joita me sit soviteltiin aamulla. Mekot istu ekalla yrittämällä, tänk kaad. Korkkarit löyty myös vaatekaapista. Elinan on ehkä PAKKO ostaa uudet..

Kello alko käymään 11, eikä laukkuja kuulu. Me siis ollaan jumissa kotona, että kuski saa ne tuotua. Soitettiin 13 aikaan yhtiöön ja paikallinen Sui Hing ilmoitti, että laukut on tullissa ja anto toisen nron, josta voisi asiaa tiedustella. Sieltä toisesta ei vastattu ja soitin Sui Hingille takas viiden yrityksen jälkeen. Neiti puhu niin voimakkaalla kiina-aksentilla, että vaikka kuinka tsemppasin, en päässyt puusta pitkälle. Kyselin kovasti siitä tullista, sillä laukussanihan oli noin 0,5l valkosta jauhoo tupperware-purkissa ja biojätepussissa. Snadisti alko epäilyttään, että mun protskujauheet oli aiheuttanu huumekoiran pillastumisen kentällä. Kamat ei kuiteskaa ollu ilmeisesti tullissa, vaan terminaalissa ja työntekijä siellä ei Sui Hingin mukaan varmasti kuule soittojani melun takia.


Näin sohvaa pidetään paikallaan Chicagossa.


Kello alkoi käymään 15 ja edelleen pidettiin sohvaa pystyssä. Jaime onneks sai terminaalityöntekijän kiinni ja laukut tulisivat huomenna. Jaha!! Ja samaan aikaan viesti Dawnilta, että treenit peruttu sään takia. Ihan meidän päivä tää maanantai!! Treenit olis ollu SISÄLLÄ, mut jengi ei täällä pysty kesärenkaillaan liikkuun. Suositus on, ettei lähe liikkeelle, jos ei ole jo tien päällä.

Suomi-tyttöjä ei kyllä yks lumisade haittaa, ei muuta kuin liikkeelle.


The next best thing, mitä voi Chicagossa tehdä urheilun lisäks, on shopata urkkakamoja edelleen Air Berlinin piikkiin. Lähettiin siis outlet mallille, kun tämä meille suotiin. Rämmittiin lumessa noin 2km juna-asemalle. Vaihdon kanssa matka kesti reilun tunnin. Loppupäässä vielä shuttle-bussiin ja edessä avautu tyhjä ostari. Ihmiset istu ruuhkissa, koska tiet oli täynnä lunta, kun yhtäkään aura-autoa ei ole helpottamassa.

Meitä hymyilytti, muita ei..

Heaven! Ei ryysistä, ei jonoja.

Ostarilta hankittiin kolmannen laukuttoman päivän "vain tarpeelliset" kamat. Oltiin ihan väsyneitä, ku matkattiin takas se reilu tunti. Illalla googlasin vielä salivaihtoehdot kodin läheltä, koska oheistreenistä ei ole hyvä laistaa. Vaihtoehtoja oli kolme, mut Free trial pass voitti ja aamulla matka suuntautuu kohti lähikaupan vieressä olevaa Cheetah gym:iä.

1 kommentti:

  1. You go girls! Perseestä tollanen kadonneiden laukkujen kanssa vatvominen, mutta toki siinä on etunsakin - uudet urheiluvaatteet. :P

    VastaaPoista