Penkkiurheilua

Chicago on huikea urheilukaupunki. Toki suuri osa sarjoista pelataan talvella, mutta urheilupöljälle riittää seurattavaa kesäaikaankin.

Matkan tarkoituksena oli urheilla itsekin, mutta pettymyksenä Forcen pelit ovat menneet penkkiurheiluksi. Ensimmäistä kertaa ikinä joudun seuraamaan pelejä sivurajalta ja voisin väittää, että tunteet on voimakkaampia kuin silloin, kun pelitapahtumiin osallistuu itse. Kaksi edellistä peliä ovat olleet kaikkea muuta kuin jännitysnäytelmiä, mutta tapahtumia riittää silti. Ensimmäinen play off -peli keskeytyi ukkosen takia noin 15 minuutin jälkeen. Lähes kaksituntinen odottelu sisälsi pizzansyöntiä ja jännittäviä puheluja, koska Suomi-vieraiden lento peruttiin ja he saapuivat vielä seuraamaan pelin loppuun. 66-0 päättyneestä ottelusta tarkempaa raporttia myöhemmin Paulalta, mutta sanomattakin on selvää että Forcella on aika mukava boogie päällä. Tätä penkkiurheilua on jäljellä (toivottavasti) kolme peliä, joista viimeisenä mestaruusottelu Chicagossa.

Myrskyn jälkeen

Lehtinen tarkkailee

Play off -pelin MVP:t QB Ollivar ja LB LEHTINEN!!

Columbus-pelin puoliajalla

Parhailla paikoilla

Fanijoukot

Yksi maailman kovimmista naisurheilusarjoista on WNBA, jossa pelaa myös Chicagon oma joukkue Sky. Luonnollisesti hullut suomalaiset eivät välittäneet lähes kahden tunnin bussimatkasta All State -areenalle. Odotukset olivat kovat, mutta yleisömäärä oli hienoinen pettymys. Wikipedian mukaan lähes 20 000 katsojaa vetävä halli näyttää toki helposti puolityhjältä, ja yleisömäärää on vaikea arvioida.  Ottelutapahtumaan oli kuitenkin panostettu mm. aikalisä- ja puoliaikaohjelmilla. Sky:lle ottelu oli vaikea, ohiheittoja tuli valtavasti ja kotijoukkue pääsi peliin mukaan liian myöhään.

All State Arena, jossa pelataan mm. AHL -otteluita

Jenkkien kansallisurheiluun, eli baseballiin olen tutustunut jo usean matsin ajan. Chicagosta löytyy kaksi perinteistä baseball -jengiä, eli White Sox ja Cubs. Ensimmäinen kosketus lajiin oli Sox-NY Yankees Cellular Fieldillä yhdessä muutaman joukkuekaverin kanssa. Reilu kolmetuntinen meni sääntöjä opetellessa ja tunnelmaa haistellessa. Peli huipentui Soxien home runiin ja ilotulitukseen!

Home Run

Näkymä yläkatsomoista

Modernimman Cellular Fieldin jälkeen oli aika vierailla 1914 rakennetulla Wrigley Fieldillä. Tai no, ensimmäinen vierailu oli Rooftopseille, eli seurasimme matsia läheisten talojen katolta "All you can eat and drink" -diilillä. Kokemus oli kovin erilainen - sympaattisella Wrigleyllä on mm. tulostaulu, jonka numerot vaihdetaan käsin ja hittibiisien sijasta pelikatkoilla raikuu urkuversiot. Iso kokemus on myös "seventh Inning Strech", kun koko stadion laulaa jonkun julkkiksen johdolla "Take me Out to the Ball Game". Tätä Stingin vetoa pääsin todistamaan maanantaina:

Hyppäsin heti ensimmäisen kokemuksen jälkeen Cubsien bandwagoniin, vaikka menestystä ei ole vieläkään odotettavissa. Baseballia on kaupungissa helppo seurata. Pelejä on 162 (!) kaudessa, eli joukkueen viikkoon ei montaa lepopäivää mahdu. Esimerkiksi Wrigleyllä voi seurata neljä päivää peräkkäin samaa joukkuetta, jonka jälkeen Cubs todennäköisesti lähtee vieraskiertueelle. Ei voi kuin ihmetellä, miten porukkaa riittää stadioneille lähes joka ilta! Omasta mielestä baseball on ehkä vähän tylsää (ilmeisesti tulostaulun hoitajallekin, kts. video), mutta jostain syystä viihdyn etenkin Wrigleyn lehtereillä.

The tulostaulu

100-vuotias Wrigley, vähän aikaa nähneenä

Porukkaa riittää - näkymää alakatsomosta

Näkymää yläkatsomosta, kuvassa myös Rooftops

Heinä-elokuun vaihteessa Chicago Bears aloittaa yleisöille avoimet training campit. Ne on jo merkattu kalenteriin, pakkohan sitä on nähdä miten maailman parhaat jenkkifutarit treenaavat. Toistaiseksi jefuhuumaa on koettu vain stadionkierroksilla. Road Tripin aikana poikkesimme Big Housella, eli Michiganin yliopiston stadionilla, joka vetää yli 100 000 katsojaa. Samalla reissulla nähtiin toinen iso, yli 80 000:n katsojan yliopistostadion, kun pysähdyimme Notre Damen kampuksella. Yliopistofutis on ehdottomasti "must see" -listalla tämän urheilupöljän mielissä, viimeistään näiden pikaisten kurkistusten jälkeen. Suomessa on varmasti vaikea tajuta millaisessa asemassa yliopistofutis täällä on.

Big House porttien takaa

Notre Damen stadikka...

..ja harjoituskenttä.

NFL-stadioneita on tällä reissulla bongailtu ainakin DC:ssä, Pittsburghissa ja Clevelandissa. Luonnollisesti Chicagon omalla Soldier Fieldilä oli pakko käydä opastetulla kierroksella. Stadionin huikea opas kertoi historiaa etenkin Bearsin näkövinkkelistä. Kierros sisälsi vierailun nurmelle (johon ei tietenkään saanut astua), vierasjoukkueen pukuhuoneeseen ja aitioon.

Kentän laidalta

Pukkarissa suokkarijengin paita! 

Aitiosta

Nyt penkkiurheilua jatketaan World Cupin merkeissä. Aikamoinen yllätys oli, kun USA:n pelipäivänä kaupungissa vilisi tähtilippuja ja muuta fanitusta. Matsin aikana sporttibaarit olivat täynnä, ja USA Soccerin järjestämään yleisötapahtumaan Grant Parkiin saapui ilmeisesti lähes 40 000 ihmistä. Urheilukansaa!

Hitoksee väkeä ja se screenikin jossain puiden takana.

Force vs Comets Jassen silmin

Viime lauantaina pääsin vihdoin katsomaan Chicago Forcen peliä livenä. Olen nähnyt USA:n naisten maajoukkueen pelaavan ja olen ollut myös häviämässä heille, mutta nyt oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus nähdä amerikkalaisen seurajoukkueen peli. 

Täytyy myöntää, että pelin alkaessa tunsin erityistä ylpeyttä nähdessäni omat valmennettavani kentänlaidalla maailman korkeimman sarjatason ottelussa, hallitsevan mestarin paidoissa. Mun tytöt! Forcea vastaan asettui Columbus Comets, joka oli ennakkoarviolta näistä kahdesta heikompi joukkue. Comets on kuitenkin sarjan rankingissä top10:ssä, joten huonosta joukkueesta ei ole kyse. 

Etukäteen jo tiesin, ettei maailman paras pelinrakentaja, Forcen Sami Grisafe pysty loukkaantumisen vuoksi vielä pelaamaan. Hänet olisin todella halunnut nähdä! Forcella on ollut pelinrakentajien suhteen huonoa onnea alkukaudesta ja ennen peliä oli epävarmaa, onko myöskään joukkueen kakkospelinrakentaja pelikunnossa. Odotettavissa oli siis, ettemme tulisi näkemään USA:n maajoukkueen tasoista heittopeliä.

Force aloitti selkeällä juoksumuodostelmalla, jossa oli kolme keskushyökkääjää eikä uloimpia laitahyökkääjiä ollenkaan. Tästä muodostelmasta he pelasivat käytännössä samaa peliä vuorotellen molemmille puolille ja vyöryivät Cometsin yli. Ei ollut epäselvää, kumpi hallitsee aloituslinjaa. Ylivoima oli murskaavaa, mutta hyökkäyspeli ei yksinkertaisuudessaan ehkä katsojia viihdyttävää. 

Puolustuksessa Force päästi alkuun vastustajan etenemään lähinnä heittopelillä mutta myös useilla Forcen rangaistuksilla. Näiden seurauksena Comets eteni kohti maalia jo pelin alussa. Lopulta Force pysäytti heidät jaardin päähän maalista. Läheltä omaa maalia oli kuitenkin vaikea lähteä hyökkäämään ja heti ensimmäisellä yrityksellä Cometsin puolustaja taklasi Forcen hyökkääjän omalle maalialueelle, mistä seurauksena oma maali ja kaksi pistettä vastustajalle. Ensimmäisellä puoliajalla Comets pääsi toistamiseen kentän läpi ja aina maaliin asti. Tämän jälkeen joukkue eteni vaihtelevasti lähinnä heittopeleillä muttei kuitenkaan onnistunut enää tekemään pisteitä.

Toisella puoliajalla Force vaihtoi pelinrakentajaa ja samalla hyökkäysmuodostelmaa. Käyttöön otettiin neljän laitahyökkääjän muoto ja palloa alettiin heittää enemmän. Heittopelit eivät aina tuottaneet tulosta, mutta avasivat mahdollisuuden juosta yllätyksenä puolustukselle. Forcen hyökkäysvuorot olivatkin loppupelistä vauhdikkaampia monipuolisemman pelivalikoiman ansiosta.

Peli päättyi Forcen 72-8 voittoon. Tuloksesta voisi päätellä pelin olleen vain yhden joukkueen näytös. Peli oli lopussakin mielekästä seurattavaa seuraavista syistä:

- Pelaajat pelasivat loppuun asti ja peli oli vauhdikasta. Kumpikin joukkue jakoi sellaisia iskuja, joita Suomessa näemme vain muutamia kaudessa.
- Valtavasta piste-erosta huolimatta häviävä joukkue pystyi liikuttamaan palloa. Etenkin heittopeli teki vaikutuksen. Suomessa harva pelinrakentaja heittää palloa yhtä hyvin kuin Cometsin QB. Tämä on mielestäni yksi merkittävimmistä eroista Suomen SM-sarjaan verrattuna.
- Katsojat odottivat innolla Cometsin puntteja, jotta pääsivät näkemään Paulan "hieman" uhkarohkeita palautuksia. Niistä onkin sitten puhuttu viikko sekä valmentajien että joukkuekavereiden toimesta. :)

Yhteenvetona voisin sanoa, että täällä on kaikkea enemmän: pelaajia, joukkueita, vauhtia, kokoa, kovuutta ja vihellykseen asti pelaamista. Pelaajien koolla ei kuitenkaan selitä kaikkea, koska täällä pelaa aloituksessa useita suomalaisten pelaajien kokoisia. Parhaimpienkin amerikkalaisten seurajoukkueiden peli on kuitenkin kaukana USA:n maajoukkueen tasosta. Täällä joukkueita on niin paljon, että 45 huippupelaajan valitseminen samaan joukkueeseen saa aikaan joukkueen, joka on hurjan kaukana muiden maiden maajoukkueista. Seurajoukkueisiin suomalaisilla on asiaa jatkossakin, ei täällä(kään) joukkueissa täyttä ole. Suosittelen!

Virallinen otteluraportti: http://www.chicagoforcefootball.com/gamedayrecap.asp?ID=131

Kuvat: http://www.prestontewell.com/Chicago-Force/Vs-Columbus/1/

Jasse